|
Koska vuosi 2007 on HsNMKY:n 30-vuotis juhlavuosi palaamme ajassa vuoteen 1987, 10-vuotis juhlavuoteen.
Seuramme oli alkuaikoina alueen suurempien seurojen puristuksessa, mutta toiminta oli kuitenkin aktiivista. Seuran jäsenmäärä oli hieman yli sadan.
Kymmenvuotisjuhlia ei pidetty, mutta juhlaottelu 60-luvun maajoukkuetta vastaan pelattiin samana vuonna valmistuneessa Haminan liikuntahallissa. Ottelu päättyi maajoukkueen voittoon 67-64.
Edustusjoukkue pelasi neljättä kauttaan Suomi-sarjassa. Säilyminen varmistui alemman loppusarjan kakkossijalla. Seuraavan kauden alku alkoi kevyistä kesäharjoituksista johtuen kehnosti, mutta pelit paranivat kriisikokouksen jälkeen. Joukkueen kokoonpano: Pasi Poikonen, Petri Heijari, Mika Heijari, Ilkka Lötjönen, Kari Kuisma, Jari Kallio, Jarmo Silen, Matti Toikka, Martti Pärssinen ja Juha Vanhanen.
II-joukkueen tavoitteena oli nousu Perus-sarjasta Maakuntasarjaan. Joukkue voittikin oman lohkonsa, mutta karsintapelissä tuli kuitenkin tappio ja joukkue joutui tyytymään Perus-sarjan peleihin myös seuraavalla kaudella. Keväällä loppuneella kaudella kasassa ollut III-joukkue yhdistettiin seuraavaksi kaudeksi II-joukkueeseen, joten kauteen lähdettiin yhdellä Perus-sarjajoukkueella. Joukkueen kokoonpano: Antero Kunnari, Kimmo Hirvonen, Ilkka Penttilä, Kari Lautala, Jari Päärni, Vesa Kaukiainen, Marko Pasi, Kalevi Seppälä, Jouko Varis, Ville Saari, Matti Virolainen, Matthew Dudley, Marko Pesu ja Teppo Lahti.
Naisjoukkueella Namika sijoittui Maakuntasarjassa hienosti kolmanneksi. Kausi oli joukkueelta toinen piirin sarjoissa. Syyskaudella joukkueen hyvä meno jatkui ja joukkue oli yhdeksän joukkueen sarjassa kuudentena.
Juniorijoukkueista piirin sarjoihin osallistui kaksi joukkuetta; B-tytöt ja B-pojat. Menestys oli hyvää vahvojen joukkueiden, kuten PeKa ja Kouvot, seurassa.
Pienemmät juniorit, C-tytöt, C-pojat, minitytöt ja minipojat, ovat keskittyneet enemmän harjoitteluun eikä sarjoihin vielä uskallettu lähteä. Juniorien valmentajina ovat toimineet Jouko Varis, Sari Kupias ja Riikka Hämäläinen.
HsNMKY:n johtokunta koostui vuonna 1987 seuraavista seura-aktiiveista: Ismo Saarikoski (pj.), Kalevi Seppälä (siht.), Matti Toikka, Matti Virolainen, Jouko Varis ja Veijo Riivari.
Kevällä 1987 kauden päättäjäistilaisuudessa palkittiin:
| Edustusjoukkue: |
Ilkka Lötjönen |
Juha Vanhanen |
Petri Heijari |
| II-Joukkue: |
Antero Kunnari |
Vesa Kaukiainen |
Kari Kuisma |
| B-pojat: |
Marko Pasi |
Marko Seppälä |
Ville Saari |
| D-pojat: |
Kai Tyyskä |
|
|
| A-tytöt: |
Sari Kupias |
|
|
| B-tytöt: |
Minna Immonen |
Riikka Hämäläinen |
Inga Riihelä |
| C-tytöt: |
Henna Venäläinen |
Johanna Kuittinen |
Mia Suortti |
| D-tytöt: |
Hanna Heijari |
|
|
|